Pages

10.12.2008

ensimmäinen lahja


Malli: perussukat 3o 1n -varrella, lappukantapää ja nauhakavennus kärjessä.
Lanka ja menekki: itsekoolattu seiskaveikka noin 100-120 g (en muistanut punnita sukkia).
Puikot: eebenpuiset 3,5 mm.

Äidillä oli maanantaina synttärit ja jo hyvissä ajoin aloitin nämä sukat. Oli tarkoitus tehdä bambusukat, mutta niistä ei tullutkaan kivannäköisiä näin paksusta langasta. Joten ihan perussukat sitten, mitä nyt joustin on vähän erikoisempaa.

Lanka on ensimmäisiä koolauskokeilujani, tuloksesta ei tullut minulle mieluinen, mutta äiti tykkäsi. Itse asiassa toinenkin kerä samaisesta kokeilusta on menossa hänelle sukiksi, kunhan joskus saan aikaiseksi. :D

Sukat ovat tyhmästi rutussa, sillä en omista sukanpingottimia ja vaikka meillä on äidin kanssa melkein samankokoinen jalka, niin en olisi saanut vartta ahdettua omaan norsunnilkkaani nätisti...

Tällä hetkellä joululahjaneulomo on tilanteessa, jossa on enää yksi joululahja neulottavana ja yksi joka vaatii hieman ompelutyötä. Aloitinkin sitten serkkujen lahjojen langanpäät pääteltyäni jo pikkuisen tulevan serkkuni peittoa. Nyt ollaan niin lähellä laskettua aikaa, että odottelen pikkuhiljaa tietoa tulokkaasta. :)

Hiljenen hetkeksi, ennen joulua saatan esitellä vielä virkattuja pannulappuja tai muuta pientä. (Mikähän minuun on mennyt. Virkkausta? Ei niin yhtään minun tapaistani... O_o)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti