Pages

13.11.2009

Kädentaidot 2009

Pari kuukautta olen tässä lankalakkoillut ja pihistellyt (ja myynyt vähän lankaa), jotta pääsisin joka syksyisille messuille. Ja kyllähän siellä sitten tuli repsahdettua. Tässä vaiheessa ennen kuvia täytyy muuten sanoa, että allekirjoittaneen avomies kulki kanssani Täysin Vapaaehtoisesti koko A- ja C-hallin ennen kuin meni kivimessujen puolelle. <3


Kädentaidot 2009

Riimingan pöydässä olivat kukkarot messutarjouksessa, ja vinkeä kettu iski minulle silmää pyytäen lupaa päästä mukaani. Pakkohan se oli ostaa!

A-hallissa oli mielestäni aika tunkkaista ja jotenkin tuli olo, että siellä oli lähinnä erilaisia valmiita tuotteita. Vihreä Vyyhti löytyi kuitenkin tutulta paikalta. Parkkeerasin SuperSocke-lankojen viereen ja pistin miehen valitsemaan kivan värin sukkiinsa. Valitsi sitten tuollaisen karkkivärin, ostin itselleni samaa väriä toisen kerän. :) Vintage-mainokset ovat postikortteja, jotka valitsimme myös yhdessä.


Kädentaidot 2009

Priimalle oli tullut uutta huivilankaa, ihanan ohutta ja rouheaa, juuri sellaista kun olen kaipaillutkin. Luultavasti vironvillaa? Violetti 160 g vyyhti kirkui, että haluaa mukaani. <3


Kädentaidot 2009

C-hallissa tuli heti vastaan raikas tuulahdus. Moikkasin Sireä pikaisesti jollain kojulla ja pari välikköä tuli lähinnä vain katseltua ja käveltyä, kun ei mikään oikein iskenyt. Sitten osuimme Lankaidean ständille ja muistin puikkotarpeeni. 2,75 mm:n puikot erääseen projektiin ja puiset palmikkopuikot juuri nyt työn alla olevaan. :)

Ehdimme kiertää melkein koko C-hallin loppuun, kun muistin, että miehelle piti ostaa pipolangat Lankaideasta! Eikun takaisin. Olin jo päättänyt tehdä pipon Mististä, ja siitä löytyi ihana oranssi uutuusväri, haen tätä varmaan itsellenikin!

Chibinkin ostin vihdoin, se tarttui mukaan jo jostain aiemmin.

Kierreltyäni hetken kivimessuja suuntasin sovittuun tapaamiseen Neulekahvilaan ja Lotta sai lankansa. :) Alkoi olla jo nälkä ja teki mieli lähteä kotiin, joten kun mieskin tuli sopivasti takaisin, painuimme vielä parin pisteen kautta bussille.

Tapsalla silmiini osui aarrehylly:

Kädentaidot 2009

Suomenlammasta! Ohuehkoa, värjäämätöntä! Isoissa vyyhdeissä! Halvalla! Kahmin ensin kolme vyyhtiä ja sitten vielä neljännen. Luulin ottaneeni yhden 250 g vyyhdin ja kolme 260 g vyyhtiä, mutta yksi vyyhti olikin vain 225 g. Se sopii loistavasti harjoitusvärjäykseen. ;) Täytyy kyllä sanoa, että minulle vihjattiin jo retriitissä Tapsalla olevan tätä, mutten ollut saanut aikaiseksi kysellä heiltä sähköpostitse. Nyt piti ostaa kerralla niin paljon kuin kehtasi. (Vielä vyyhdin tai pari olisi kyllä voinut...)

TitiTyyllä olin aiemmin pysähtynyt vain jättämään arpajaisvoiton Villasukalle, joten koukkasimme vielä sen kautta.

Kädentaidot 2009

Päädyin ostamaan lapasiin pinkkiä ja mustaa Lucca Superwashia ja tiskirättikokeiluun Allinoa. BC Garnilla on kyllä kivoja lankoja ja varsin laajat värikartat, mikä on aina plussaa! :)

Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut messureissu, siis! :) Nyt osasi katsoa ihan jo toisin silmin kuin viime kerralla, joten ostoksiakin tuli enemmän. Lisäksi vaikutti se, että viimeksi mukana oli mummuni, joka ei tänä vuonna päässytkään, ei ollut ketään jarruttelemassa shoppailua. :P Budjetista jäi hiukan kyllä ylikin, varmaan sen vuoksi, ettemme sortuneet ostamaan (kalliita) messuruokia vaan tulimme ajoissa kotiin tuhoamaan eilisen pizzan tähteitä. ;D

Siinä mielessä petyin kyllä kovasti, kun odotin, että saisin ostaa Secret Woolilta Cascadea ja Sugar'n'Creamia, mutta SW:lla ei ollutkaan kojua. :( Muutkin sitä kaipasivat. Mutta onpahan jotain mitä pitää sitten tilata vielä ennen joulua. ;)

3 kommenttia:

  1. Mikäs tuo Chibi on? Kyselee nimim. messuille huomenna suuntaava utelias :)

    VastaaPoista
  2. Se on tuollainen kätevä muovinen säilytysputkilo, jossa tulee mukana pari päättelyneulaa. :) Näitä oli kolmea erilaista sellaisella ständillä, missä oli Cloverin tuotteita, muistaakseni A-hallissa, mutten ole ihan varma. :D

    VastaaPoista
  3. Aivan, tuo suomenlampaanvilla näyttää myös melkosen houkuttelevalta... Ihan täpinöissä jo, pitääkin mennä nukkumaan, ni tulee huominen nopeemmin! ;)

    VastaaPoista