Pages

2.3.2014

Sateenkaarirakkautta

En yleensä esittele kuin vilaukselta keskeneräisiä töitä, mutta tämä projekti tarvitsee omat hetkensä parrasvaloissa. :)

Erään Ravelry-ryhmän Sateenkaari-KAL tuli juuri oikeaan saumaan, kun aloin olla hiukan pahoillani siitä, etten halunnut osallistua Ravellenicseihin, sillä boikotoin* Sotshin olympialaisia mm. Venäjän seksuaalivähemmistöjen tilanteen vuoksi. Ja Ravellenicseissä kohistiin vähän siihen ääneen, etten uskaltanut mukaan.

Mutta tähän KALiin lähdin, ja sainpa huikeen idiksen, jossa yhdistäisin norjalaista rakkautta, omaa rakkauttani käsinvärjättyihin lankoihin sekä sateenkaaren (lähes) kaikkia värejä.

rainbowlove
Varastoista löytyi jo montaa väriä, loput värjäsin kisoja odotellessa, ja violetiksi valikoitui lopulta teollisesti värjätty Cascaden Heritage. Muut langat ovat Lanitium Ex Machinan, Keesin ja Handun värjäämiä.


All the colours in! <3 #rainbowlove #rainbowllenics #sateenkaarikal #colourlove #knitting
Ensimmäisellä viikolla ahkeroinkin kirjoneuletta hyvän tovin, mutta olympialaisten toisella kisaviikolla meinasi puhti loppua aivan kesken. Oli miehen lomaviikko ja lisäksi oli tarkoituis aloittaa värjäyshommat retriittiä varten.

Ensimmäinen kädenlämmitin valmistui sopivasti eduskunnan lähetekeskustelua kuunnellessa. #tahdon2013 #armwarmers #rainbowlove #rainbowllenics #sateenkaarikal
Ensimmäinen kämmekäs kuitenkin valmistui hiukan ennen kisojen loppumista, viime viikon torstaina, eduskunnan täysistuntoa kuunnellessa. Tarkemmin sanoen sukupuolineutraalin avioliittolain lähetekeskustelun siivellä. Samalla aloitin toisen parin, jossa väritys meneekin hiukan eri tavalla. Siitä lisää myöhemmin!


*Täytyy tunnustaa, että katselin vähintään toisella silmällä talviolympialaisten avajaiset, mutta itse urheilua tai myöskään päättäjäisiä en katsellut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti